Sunny Lisbon on my mind

Kun syksy alkaa olla konkreettisesti muutakin kuin oma, lievästi ahdistunut mielentila, on syytä kaivaa esiin kesäiset valokuvat, jotta voi haaveilla tulevista aurinkoisista päivistä. Mun kesäni alkoi tänä vuonna jo huhtikuussa, kun otin vähän etumatkaa Lissabonissa viiden päivän ajan.

Kuten aina yksin reissatessani, käytin etukäteissuunnitteluun (vielä tavallistakin enemmän) aikaa. Tosin tavoistani oitis poiketen olin varannut menomatkaksi lennon, joka saapui perille keskellä yötä. Niinpä hotellin tärkein valintakriteeri oli, että sinne pääsee lentokentältä julkisilla kulkuvälineillä (tässä tapauksessa metrolla) ilman pitkiä etsiskelykierroksia pimeillä sivukujilla. Olen jo kauan sitten ohittanut bailaaja-reppureissaajavaiheen, joten hostel rautatieaseman lähellä ei enää ole vaihtoehto - sensijaan etsin hotelleja, joista uskaltaa aamukuuden jälkeen lähteä juoksulenkille. Enhän mä aina ja joka aamu kykene reissulla juoksemaan, mutta ainakin säilyy se mahdollisuus... Olin varsin tyytyväinen valintaani, vaikka jossakussa muussa olisi respan seinällä roikkunut arabian (?) kielinen kirjailtu tekstiiliteos saattanut herättää epäilyksiä. Tripadvisorissa joku närkästynyt matkaaja oli valittanut "muslimihotellista, jossa ei tarjoilla alkoholia", mutta uskoin pärjääväni ilman viinaa ne hetket, jotka hotellissa viettäisin.

Yksinmatkustamisessa on omat huonot ja hyvät puolensa - monessa maassa etenkin yksin syöminen voi aiheuttaa ahdistusta ja myös ihmettelyä. Vaikeinta kuitenkin yleensä on, kun ei voi jakaa kokemaansa heti jonkun muun kanssa - eikä instragram ole tähän mikään ratkaisu! Toisaalta yksin tuntuu ehtivän viidessä päivässä tehdä paljon enemmän, kaikkea paitsi sitä jakamista ja puhumista. Kävelin Lissabonissa kymmeniä kilometrejä rinteitä ylös ja alas, join noin sata litraa ihananissa kioskeissa myytävää ihanaa kahvia, hipelöin ja kuvasin kauniita kaakeleita, palloilin puoli päivää Cascaisin turistirannoilla. Niin ja juoksinkin kolmena aamuna eikä pelottanut yhtään!